Kyä mää teille näytän...

Noi ihmiset oli taas jossai reisus! En ala. Mut jättivät tänne Suomeen. Ei sillä, että mulla olis ollu tylsää. En varmaan olis kyllä lentokoneesta tykännykkään! Olin taas noitten likkojen luona. Ripa ja Almis pitää kyllä elämää yllä ja niitten mamma on hyvä tyyppi.

Ku mun väki sit tulee kotio, multa meinaa irtoo häntä hanurista... Se on vähän noloooo, muttei sille vaan mitään voi. Oon niin häpi!

Myönnetään, joku ylilyönti saattaa joskus tapahtuu. Mutta sitte seuraavat kolme päivää otan kaiken takasin. Vaikka mamma kuinka yrittää maanitella, makaan viereisellä tuolilla ja kattelen vaan... Antaa sen huudella! En mee syliinkään (vaikka piätellä täytyy ihan hurjasti).

Sit kummää aikani oon osottanu mieltäni niin kyl mää sitte taas alan olee sen kans väleissä. Ajan sen hulluuden partaalle vinkumalla, kurnuttamalla ja haukahtelemalla, kantamalla heitettävää palloo ja aktivaatiopalloo sen eteen, ramppaamalla ulos ja sisään (ku siel on nyt joku kauheen vinha tuoksu ulkona) koko illat läpeensä. Niin että arki on ny sitte palannu meille :D