Muka keskikesän juhla, pah!

Me on tän perheen kanssa vietetty jo melkosen monta juhannusta mun varamamman perheen mökillä Kiskossa. Siellä me oltiin nytki. Meitä on siellä kaks elukkaa, mää ja kissa. Me ei oikein puhuta samaa kieltä ja mulla käynnistyy ihan välittömästi jahtausrefleksi, kun se ilmaantuu näköpiiriin. Tosin se on sellanen hiljanen hiippailija, ettemmää aina ees huomaa, kun se tulee maisemiin. Se saattaa hypätä terassin keinun päälle ja mää vaan ihmettelen, että mistä toi haju tuli!

Me saunottiin ja syötiin, oltiin ihan uhallakin ulkosalla, vaikkei siellä voinu kyllä väittää olleen lämmin. Noi ihmiset varsinki paleli. Ne istu villatakit päällä ja niiden ympärillä oli vielä villafiltitki! Mää kävin sit vähän vuoron perään niitä lämmittääs, rassut, ku niin palelivat. Kivaa meil oli, vaikkei lämmintä!

Kynnet, leikkuu ja lakkaus

Mä en sitte yhtään pidä kynsien käsittelystä. En omien enkä mamman. Mun kynnet se leikkaa reilun kuukauden välein. Mää paan hanttiin, vaikka näennäisesti alistuneena meen siihen mamman tykö. Se lahjoo mua kinkkupaloilla ja koiran herkuilla. Se ottaa mut istuvaan asentoon syliin ja tassu kerrallaan naksauttelee muutaman millin pois. Mua hiukka kauhistuttaa se naksahtava ääni ja jokaisella kertaa hypähdän hieman ja sit tulee refleksi vetää tassua pois. Välillä oon vahingossa työntäny ja sitte sattuu...

Muutaman kerran nuoruudessa mamma osu tommosen tassun työnnön aikana verisuoneen saakka ja sen takia mua vähän hirvistää. Varovainen se yrittää olla, ei sillä. Aiemmin meni tuohon toimitukseen parikyt minuuttii. Huomasin kuiteski, että ei se mamma luovuta ja helpommalla pääsen, kun suosiolla annan ropsia ne kynnen päät. Nyt selvitään jo viidessä minuutissa.

Mutta sitte on se toinen kynsijuttu: mamma laittaa omiin kynsiinsä värikästä töhnää. Se haisee ihan karmeelle! Alan aina vaistomaisesti irvistellä, kun mamma tulee kynnet märkinä mun lähelle. Jos se tulee riittävän lähelle, pääsee kimakka haukku. En vaan voi sille mitään, aivan kaamee  haju!!! Joskus mamma oikein kiusaa mua ja me mennään peräkanaa olohuoneen pöydän ympäri.

Ihmiset on kummia!

Mul on uudet valjaat

Mamma oli ihastellut Facebookin russelisivuilla joittenki kolleegojen hienoja elastisia valjaita. Se sai pähänsä, että mää tarvin samanlaiset. Niin me sitte tänään ajettiin läpi Hämeenlinnan eläintarvikekaupat ja Mustista ja Mirristä ne sitte löyty: Rukan neopreeni-valjaat.

Ei kiristä eikä hankaa. Tietty sen piti valita tollaset käheen väriset limevihreet. Olis siel ollu vähän miehekkäämpiäki värejä, niinku musta...

Ps. Meinas keulii siel liikkeessä... Kauheesti vinkuleluja enkä saanu koskee niihin. Onneks ihmissisko oli sit sitä mieltä, että mää tarvin yhen ja niin sain ketun kahdella vingulla. Se kesti ehjänä 5 min...

Ystäväni orava

Meidän pihassa riippapihlajassa roikkuu punanen mökki. Ikkunasta mää kattelen, ku erilaiset tiput käy siellä auringonkukansiemenkattauksella. Ja sitte yhtenä päivänä siihen oli tullu orava! Sain hepulin. Mamma ihmetteli, että mitä mää mekastan siinä kyttäysjakkarallani ja aloin ravata ulko-ovelle ja takas. Sit se päästi mut ulos ja juoksin suorilta sen Kurren luo. Se hullu juoks seinälle!!! Mää yritin perästä, mutteihän mun kynnet pidä. Siellä se veti pitkin raplinkin antennitelineelle saakka ja mää yritin sille huutaa, että hei, leikittäiskö? Ei se tajunnu. Oravat ei vissiin puhu samaa kieltä mun kaa.

Seuraavana päivänä mää menin heti aamupissalla kattoon, josko se tulis ulos sieltä talosta. Haukahtelin ja kurnutin, muttei se tullu. Mamma tuli sitte ja nosti mut syliinsä, avas sen talon katon ja näytti, ettei se Kurre ollu kotona. Rauhotuin, mutta tuli vähän tyhmä olo...

Satunnainen jumi

Iltaisin, kunnää ihmiset menee nukkuu, mää olen jo siel niiden sängyssä oottamassa. Yleensä meen makaan isännän puolelle, sen hajuille, pää tyynyllä. Mamma tulee eka. Se veivaa sen sänkynsä sellaiseen puoli-istuvaan asentoon, kirjottaa jotain kirjavaan vihkoon, täyttelee sanoja sellaseen ruudukkoon ja sit se kääntää kylkee ja nukahtaa.

Isäntä tulee myöhemmin. Mää maata rotkotan siinä sen puolella. Se yrittää eka käskee, sit tuuppia mua siirtymään. En hievahda! Katon korvat takana ihmettelevän näkösenä. Eilen illalla se vyörytti mut mamman puolelle. Mulkasin sitä ja kampesin itteni mamman korvan juureen. Siinä se nappas mut haliotteeseen ja niin me nukahdettiin.

Aamulla mää heräsin keskeltä sänkyy petauspatjojen välistä. Olin ihan jumissa siinä. Kattelin aikani kattoon ja sit vähän niinku vinkkinä mammaan, et et viittis auttaa! Nosti se mut siitä, sitte ku oli ottanu ensin ton nolon kuvan. Hyvitteli kyllä, nuuski ja pussaili ja sano, että mää oon mamman kultapossu!

Mamma onkin Ymmi

Sitä mää vaan, että on ihan tyhmää, kun tän talon ihmiset lähtee aina päiväks johonkin. On niin kovin hiljasta... Toisaalta sillon mää saan maata rotkottaa rauhassa isännän tyynyllä tai myöhätä torkkupeiton ja koristetyynyt sohvalta alas. Joskus mää dyykkaan yläkerran roskiksen...

Iltasella sitte ku talon väki on kotona, mää alotan niille juttelun. Varsinki mammalle mulla on kovasti asiaa. Se on sitä paitti ainoo, joka ymmärtää ja puhuu koiraa. Mää kurnasen, se vastaa "yhyy". Kurnasen kovempaa ja vastaus kuuluu "ai jaa". Sit mää haukottelen niin, et kidukset näkyy ja päästän äänekkään naukasun. Sillon mamma kattoo mua hymyssä suin ja sanoo "aaaaivannn". Näin me jatketaan ja sit kun se on tajunnu kaiken, mitä mää sille toimitin, saan aktivaatiopalloon juustokuutioita, pipanoita ja sunnuntaina tuoreen korvapuustin palasia.

Yks päivä mää tajusin, että mammahan on ku Ymmi! (Mikä lie Hinaaja?) Puhuu ja pukeutuu ihan samalla tavalla ja hoilaa ja on joku terapeutti-elämäntapahöpsö. Ja vaikka mää sitä enemmän paikasta toiseen lenkeillä hinaan, ni kyllä sekin mua aina välillä joutuu hinaamaan, varsinki tonne takamettään sen jälkeen ku kuulin, et siel olis karhun pesä!