Aktiivinen perhe tarvii aktiivisen koiran

Noi ihmiset on täällä hurahtaneet golfiin. Eilen ne sit päätti viedä mutki tutustuun Lepaan kenttään.

Mää vaan jouduin matkaamaan sinne mamman jalkatilassa, ku takakontti oli tupaten täys mailoja ja kärryjä.

Siel kentällä oliki kivaa juosta, ku oli hyvää nurmikkoo jalkojen alla ja paljon uusii hajuja. Mää sain tärkeen tehtävän: pääsin caddieksi. Mamma laitto mut kiinni sen golfkärryyn. Eka se oli vähän hakemista, ku siin ei ollu kääntyvii pyörii. Vedin sen bägin suoraan ojaan. Mamma sit keräili kamansa ja tarkisti, et kaikki mailat oli pysyny rytäkässä mukana. No en kai mää ny niitä me hukkaamaan!!!

Mut sit se lähti menee se caddiena olo.

Minä poika hoitelen! (ja pitkästyn...)

Mamma se imuroittee aina kaikki flunssat! Se on taas kipee! Mua painaa kaamee hoitovastuu. Vois melkein puhuu hoitotakuusta, mitä se sit mahtaa sairaalamaailmassa tarkottaakaan!

Noi mun ihmiset tuli matkalta. Niin, taas ne oli reissussa. Ei millään malta väki pysyy kotona! Ihmissiskon jättivät kuitenki mun kanssa tänne. Ja kun sen koulu loppu tää talo oli täynnä sen kavereita ja ne grillas ja anto ne mullekin jotain.

Niin no joka tapauksessa mamma oli napannu jonkun puolalaisen nuhapöpön matkaansa ja jäi maanantaina kotio sairastaan. Mun piti tietty sitä lämmittää ja hoidella.

Asentoo välillä vaihtelin, ettei tuu makuuhaavoja nääs! Tällaselle pitkärunkoselle koiralle tekee hyvää maata selällään. Mamman jalat oli viileet ja niitten päällä lötköttelin enimmäkseen. Kainalo on kans hyvä paikka. Siinä lämpiää ittekki!

Täällä me nyt ollaan pari päivää rötkötetty. Välillä siirrytty olohuoneeseen soffalle. Onhan tää vähän pitkästyttävää... En oo päässy pidemmille lenkeille mamman kanssa reiluun viikkoon. Ihmissisko ja sen poikaystävä on mua kuljetelleet, mutteihän se oo sama ku mamman kans mettässä.

Niin että... jokohan huomenna pääsis?

Mammaa pitää ajoittain komentaa...

Mun pihassa kävi tänään mun kaveri Xabi. Se on borderterrieri ja melko kakara vielä... Oon tuntenu sen ihan pennusta ja se on toinen niistä jätkistä, joita reviirilläni siedän. Mut rajansa on silläkin!

Tänään se ryökäle meni tarjoon palloo mammalle, MUN mammalle. Mamma meni halpaan ja alko roikottaa sitä koiraa siitä pallosta. Mun piti puuttuu siihen: "Hei se on sentään MUN mamma ja MUN pallo!" Ärähdin ja haukuin Xabin ja ku se oli luikkinu tarpeeks kauas, haukuin vielä mammanki. Että muistaa, kenen on! Ny meillä on välirauha! En muistele pahalla!

Utale

Meitin russeleitten luonteeseen kuuluu pienen epäluuloisuuden, äärimmäisen älyn ja energian lisäks uteliaisuus. Mamma sanooki mua välillä utaleeks! Kaikessa ollaan mukana, mihin vaan mukaan päästään!

Mitä täällä tapahtuuuuu?

Tarvii vaan aina ja koko ajan tietää, mitä kotona tapahtuu ja vähän tossa seinien ulkopuolellaki. Noi ihmiset sanoo, että mun lihakset oikeen menee piukeiks, ku kuulen jotain mielenkiintosta! Sillon otetaan ihan kaikilla aistikanavilla infoa vastaan!

Aina mulla ei riitä toi säkäkorkeus tutkiin kaikkii paikkoi. Sillon pitää nousta seisoon! Tällasia tilanteita on esimerkiks se, kun mamma syö mämmii vaniljakastikkeella olohuoneen sohvalla ja mää yritän saada ne kaikki hajut talteen.(samalla kerjään jämiä)

Sit mammalla on jotain tärkeellisii juttui tietokoneellaan. Mää yritän niistäki ottaa selvää, mutta joskus vaan tulee uni... Booooooring!

Maa tuoksuja täynnä

Mää en tajuu, ku ihmiset aina hokee sitä, että koirat nauttii lumesta ja möyrii siellä, hinkkaa silleen itteensä. Emmää. Mullon niin lyhyet kintut, etten mää voi siellä kahlata. Ees pissalle ja kakkimaan en pääse niin pitkälle mettään lenkillä ku haluaisin. Mamma pukee kylmillä keleillä naurettavan Duudson-villapaidan mun päälle. Ärsyttää! Moni asia ärsyttää talvessa.

Ja että se lumi on muka niin täynnä hajuja. No eihän oo! Nyt alko se hajuaika. Nynniitä on maa ja ilma pullollaan. Maa on paljastunu ja kaikki herkut sieltä lumen alta. Niinku vanhat pallon rämmäleet ja syksyllä ulos unohtuneet luut.

Ja aurinko! Mää oon maannu sisällä aina siinä kohtaa missä aurinkoviiruki on! Kyllä se on kevät koiran parasta aikaa!

Puhumaton possu

Mamma oli viikonlopun töissä jossain Perheniemessä. Ikävöin sitä! Tääl oli ihan turkasen hiljasta ja isäntäki vaan turas autotallissa sen lemmikin kanssa. Mää sitte pötköttelin ja ootin, että mamma tulis kotio.

Sit se tuli! Sain hepulin ja vedin munaravia pitkin pihaa. Sellasta ilosta ympyrää! Ja mää sain tuliaisia: sinisen röhkivän possun! Siitä oli seuraa vajaa 10 minuuttii, sit se meni ihan hiljaseks! Kumma tyyppi, ei vissii tykänny, ku purin sitä kärsästä. Itse asiassa purin sitä niin lujaa, että sen kärsä irtos...

Vein sen mammalle ja valitin, ku se ei enää äännelly. Mut ei se mamma osannu sitä ehjätä, kiroili vaan ku suolistin sen sian niin perusteelliseti. Eniten sitä potutti se vanu, minkä ne tunkee sinne sian sisään. "Että joku idiootti on keksiny laittaa eläinten leluu vanua!" se sano ja keräili ne olohuoneen pöydän alta sinisten muovinkappaleitten kera... Sitä se kiitteli, ettenmää niitä vanuja ollu syäny! "Hyvä poika!"

"Mamma, tää possu ei enää puhu!"

Terapiakoirana

Mun mamma on kipee. Ollu jo neljä päivää kaameessa kröhässä ja kuumeessa. Mää oon hoidellu sitä, lämmittäny jalkoja, mahan seutuu ja välillä kaulaaki. Täytyyhän kuumeessa olevaa ihmistä auttaa.

Mamma aina välillä ottaa sitte salaa kuvia musta, ku makaan millon missäki asennossa. Yleisemmin oon selällään. Mut eilen ku mamma oli laittanu mun kuvan naamakirjaan, ni Anita oli kysyny, että nukunko mää aina vehkeet esillä. Emmää aina, mut tollai tutussa ja läheisessä seurassa. Siinä rentoutuu toi pitkä ruoto ja saan hyvin rapsuja mahaan. Ja tältä se sitte näytti! Relatkaa teki!