Kun minä muutin Hämeeseen

Mää oon asunu täällä Hämeessä jo yli 10 vuotta. Pitkällisiä pohdintoja ja jahkailuja olivat täällä käyneet, ennen ku uskalsivat lähteä mua ettimään. Lapset oli alkaneet kevättalvesta toivoo koiraa kotiin, että olis koulusta tullessa joku vastaanottamassa. Isäntä sanoi ehdottoman ein. Sitoo kuulemma liikaa, perhe ku liikku ja reissas niin paljon, hankalaa järjestää hoitajaa, kuka sitä ny joka päivä ulkoiluttaaki. Lapset oli vannoneet ulkoiluttavansa.

Vaihe kaksi oli se, että isäntä oli jo pehmitetty, mutta hän saneli rodun ja nimen. Hmm. Mamma olis kuulemma halunnu jonkun ruttukuonon: mopsin, bokserin tai englannin bulldogin. Tähän väliin on pakko kertoo, mitä Tove Jansson on novellissaan Kotieläimiä ja rouvia mopseista kirjottanut. "Kaikki koirat ovat uskollisia. Niissä on paljon samaa kuin miehissä, paitsi ehkä mopseissa. Jossain on vikaa silloin, kun ihmisellä on mopsi. Jos jollain rouvalla on mopsi niin siitä tietää heti  että hän on jäänyt lehdelle soittamaan." Hyvä, että minut valitsivat!

Lapsille oli likipitäen sama millanen karvaturri kotona oottaisi, mutta isännällä oli tarkat laatukriteerit. Helppohoitoinen turkki ja pieni ja viksu (tottakai!). Oli asuntomessuilla kohdannu miehen, jolla oli Jackrussellinterrieri. Mies oli jättäny koiran kytkemättä autotallin eteen ja menny itte tutustumaan kohteeseen. Koiran paikallaan pysymiseen oli riittänyt sanat: paikka, odottaa! (Me ollaan viksuja me russelit). Tuo kohtaaminen oli tehny niin syvän vaikutuksen isäntään, että se ainoa mahdollinen rotuvalinta talouteen oli Jackrussellinterrieri.

Isännän lapsuuden kodissa oli aina ollu koira tai kaksi. Mamma on kissaperheen lapsi. Olivat kuulemma varottaneet, "Älkää ottako sitä rotua perheen ensimmäiseksi koiraksi varsinkaan kun on pieniä lapsia! Ottakaa joku helpompi, sellainen sylikoira." Sylikoira? Osataan mekin nyt sylistä nauttii!

Meitä russeleita pidetään vaativina. Russelia ei saa väsytettyä liikunnalla, ne väittää. Se tarttee aivotyötä.  No se on kyllä totta, mikään ei oo rasittavamapaa ku vaan olla! "Se kärsii helposti eroahdistuksesta". Nii-i, ei meitä saa kauaksi aikaa yksin jättää, tule pian ikävä. Epäluuloseksikin meitä on sanottu. "Se on haukkuherkkä, sillä on metsästysvietti ja sen puruvoima on eläinmaailman suurimpia." No joo, russelilla on lukkoleuat, mikä tarkottaa sitä, että kun se tempasee hampaansa kiinni kohteeseen, se ei niitä vapaaehtosesti aukase. Ainoa keino kuulemma on vääntää poikakoiraa palleista niin, että kipu saa sen avaamaan suunsa. Auuutz! Brutaalia touhuu, sanon minä! Mamma ihmetteli yks päivä ääneen, että millä ihmeellä sitten nartun suun saa auki?! Enmää vaan tiedä.

Mää synnyin talouteen, jossa pidettiin Leonberginkoira-kenneliä. Niitä hervottoman kokosia leijonan näkösiä.  Niiden perheen tyttärellä oli Jackrussellinterrieri, joka meidät pennut teki. Oltiin perheen ensimmäiset russelipennut... Ja rouva oli aika kypsä meihin tapauksiin. Piti kuulemma tuhat kertaa mielummin vaikka 8 Leonbergiä kuin kahta russelia. Miten se nynniin tiukoille muka joutu? Äitirusseli kyllä pani ojennukseen kaikki isot koirat ja määritteli sen, kenet niistä päästi sisälle taloon. Kertonee siis jotain meitin luonteen lujuudesta.

Kurko-nimi ei tule lonkerosta! (Isäntä kyllä vinoilee, että perheessä on kaksi lonkeroa, ku ton pojan ensimmäinen nimi on Otto) Kennelin isäntä oli sitä mieltä, että rotu on vähän sellanen kunkku. Ja kun korttipeleissä kuningas on kurko, niin se sopis poikakoiralle nimeksi. Miehet olivat siis heti samalla aaltopituudella. Mamman ja lasten lähes paniikinomaisesta vastustelusta huolimatta mää sain siis nimeksi Kurko ja mää muutin niille elokuussa -03. Mut ne haki koko perheen voimin. Isäntä oli ainoo, joka oli meidät pennut nähny. Muille tapaaminen oli ainutkertainen. Toi mamma herätti kyllä heti mun huomioni... Sen sylissä oli kauheen kiva istuu ja se leperteli ja rapsutteli ja pussaili ja nuuhkutteli mua ihan vallan vaan. Kotimatkalla mää sitte nukahdin auton pelkääjän jalkatilaan sen jalkojen juureen emolta tuoksuva pyyhe pään alla. Ja nymmää oon asunu sitte täällä.