Mutalikkoooooon, ihanaa!

Mää oon sellanen lenkkeilijä, että mun on vaan pakko päästä kävelyllä plutaamaan lampiin, järviin, rapalammikoihin ja ojiin. Mamma sen tietää ja osaa kattoo sillä silmällä, että voiko mua sinne päästää. Muut ihmiset ei! Niiden silmä ku välttää ni mää hilppasen kahlaamaan.

Uimisesta mää en niinkään piittaa, mutta kahlaaminen on mukavaa ja viilentää tassutkin asfaltin jäljiltä. Ne nimittäin kuumenee aika tavalla. Helppohan ihmisten on, niil on kengät ja pitkä jalat. Mää oon tämmönen töppöjalkanen koira ilman kenkiä. Askeliakin joudun ottaan ainakin viisinkertasen määrän ja vielä neljällä jalalla.

Eli sillon ku satun tahraan itteni jossain mutalikossa, joudun pesuun. Tänään sen homman hoiti isäntä, puutarhaletkulla ja kylmällä vedellä!!! En tykänny! Mutta vastekin menen...